Tietoa minusta

Oona Koivula ottaa vastaan asiakkaita Huittisissa ja Porissa Jooga Studio Hetki

Aloitin täyspäiväisenä hyvinvointiyrittäjänä vuonna 2018. Olen hankkinut lisää ammattitaitoa vuosien aikana erilaisilla koulutuksilla. Käytän monipuolisesti erilaisia hoitomuotoja ja yhdistän niitä parhaan avun saavuttamiseksi.

Koen, että olemme jokainen omanlaisemme suuri kokonaisuus, jossa tulisi kuunnella sekä fyysistä että henkistä kehoamme. Tämän takia haluan keskittyä myös ongelmien syihin enkä pelkästään oireiden hoitoon.

Nautin suuresti merestä, tanssimisesta, joogasta ja heittäytymisestä, mutta myös syvällisempien aiheiden keskustelu herättää mielenkiintoni.

Otan vastaan asiakkaita kahdessa kotikunnassani, Porissa ja Huittisissa. Myös kotikäynnit ovat mahdollisia. Ole rohkeasti yhteydessä ja keskustellaan juuri sinulle sopivasta hoidosta.

Ota yhteyttä
Fyysinen sekä psyykkinen keho on vahvasti yhteydessä keskenään ja nyt lyhytterapiaopintojen myötä olen päässyt mielen syövereihin. Pidän meitä yhtenä suurena kokonaisuutena ja se näkyy myös hoidoissani.
— Oona <3